Infradex Oy kasvaa – ja haemme nyt myynnin ammattilaista vahvistamaan tiimiämme – Lämpökamerajärjestelmät teollisuuteen ja kriittiseen infrastruktuuriin
Infradex on maan johtava lämpökamerateknologian asiantuntija. Maahantuomme, myymme ja markkinoimme maailman johtavien lämpökameravalmistajien FLIR – ja HIKMICRO-brändien tuotteita ja palveluita sekä muita laadukkaita tuotemerkkejä Suomessa. Asiantuntevaan ja asiakaslähtöiseen toimintamalliimme kuuluvat myös koulutus-, huolto- ja kalibrointipalvelut.
Infradex on osa Boreo-konsernin Elektroniikka-liiketoiminta-aluetta. Boreo Oyj on yhtiö, joka luo arvoa omistamalla, hankkimalla ja kehittämällä B2B-liiketoimintoja Pohjois-Euroopassa. Boreon yhtiöt toimivat itsenäisesti omien strategioidensa mukaisesti.
Infradex Oy kasvaa ja etsimme joukkoomme aikaansaavaa ja tavoitteellista myyjää vastaamaan ensisijaisesti lämpökamerajärjestelmien (mutta mahdollisesti myös muiden mittalaiteratkaisujen) myynnistä teollisuuteen, kriittiseen infrastruktuuriin, OEM-asiakkaille, integraattoreille sekä viranomaisille. Tarkempi rooli räätälöidään valitulle henkilölle sopivaksi.
Ratkaisumme liittyvät mm. ennakoivaan palontorjuntaan, prosessi- ja aluevalvontaan, kehitysprojekteihin, turvallisuuden parantamiseen sekä vaativiin teollisuuden tarkastussovelluksiin.
Kyse ei ole pelkästä laitemyynnistä – vaan asiakkaan prosessien, riskien ja tarpeiden ymmärtämisestä sekä oikeiden ratkaisujen rakentamisesta.
Lämpökameroiden tuntemus ei ole välttämätöntä – tuotteet ja ratkaisut opit organisaation tuella. Tärkeämpää on ymmärtää asiakkaan liiketoimintaa, tunnistaa sovelluskohteita ja osata rakentaa arvoa tuottavia ratkaisukokonaisuuksia.
Mitä tehtävässä onnistuminen vaatii?
- Halu avata uusia asiakkuuksia ja rakentaa pitkäjänteisiä asiakassuhteita
- Kyky tunnistaa asiakkaan liiketoiminta ja tarpeet/riskit ja kääntää se myyntimahdollisuudeksi ja myynniksi
- Teknisten ratkaisujen arvon ymmärtäminen ja uskottava asiakasviestintä
- Valmiit verkostot teollisuudessa, energiasektorilla, kriittisessä infrastruktuurissa, OEM-ympäristössä tai viranomaiskentässä ovat avuksi
Tarjoamme sinulle:
- Mukavat ja asiantuntevat kollegat, työyhteisön jossa toisia tuetaan ja onnistutaan yhdessä.
- Kattavan perehdytyksen tehtävään ja mahdollisuuden kehittyä ammatillisesti
- Itseohjautuvuutta vaativan tehtävän ja mahdollisuuden vaikuttaa oman työpäiväsi sisältöön
- Korkean teknologian tuotteet ja ratkaisut, joilla on selkeä lisäarvo asiakkaalle
- Mahdollisuuden rakentaa omaa asiakaskantaa ja vaikuttaa omaan tulotasoosi
- Palkkauksen, johon vaikuttaa kokemuspohjasi. Palkkahaitari 3300–4500/kk + provisio
Tehtäväsi
Rooli on selkeästi aktiivinen, tulosvastuullinen ja kenttämyyntipainotteinen.
Vastaat:
- Aktiivisesta uusasiakashankinnasta ja myyntityöstä kentällä tai etätapaamisin
- Oman myyntiputken rakentamisesta, kehittämisestä ja hallinnasta
(alkuvaiheessa saat myös osittain olemassaolevia asiakkuuksia) - Asiakastapaamisista, tarvekartoituksista ja ratkaisujen esittämisestä
- Tarjousten laatimisesta ja aktiivisesta kaupan klousaamisesta yksin / tiimin kanssa
- Säännöllisestä kentällä liikkumisesta ja asiakassuhteiden kehittämisestä
- Omasta tulosvastuustasi ja myyntitavoitteidesi saavuttamisesta
Mitä odotamme sinulta
- ennenkaikkea halua tehdä myyntityötä
- kaupallisen tai teknisen alan työkokemusta (esim. elektroniikka-/automaatio/sähköalalta)
- sujuvaa suomen ja englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa
- kykyä ymmärtää asiakkaan prosesseja ja liiketoimintaa
- taitoa rakentaa ja ylläpitää toimivaa myyntiputkea
- aktiivista ja tavoitteellista työotetta
Menestyt tässä tehtävässä, kun
- nautit uusien asiakkaiden avaamisesta ja pitkäjänteisestä asiakassuhteiden rakentamisesta
- uskallat heittäytyä aktiiviseen myynti- ja asiakastyöskentelyyn
- ymmärrät, miten rakennat ja ylläpidät myyntiputkea systemaattisesti niin, että tulosta syntyy
- Tämä tarkoittaa sovittua määrää asiakaskontaktointeja, tapaamisia ja kaupallisia tarjouksia sekä selkeästi hallittua ja mitattavaa myyntiputkea
- olet oma-aloitteinen, tavoitteellinen ja kaupallisesti kunnianhimoinen
- pystyt liikkumaan kentällä aktiivisesti
Kenelle tämä rooli sopii?
Tämä tehtävä sopii henkilölle, joka:
- Hakee seuraavaa tasoa myyntiurallaan
- Haluaa ottaa vastuun omasta tuloksestaan
- Ymmärtää, että myynti on systemaattista tekemistä – ei sattumaa
- Haluaa kasvaa yhdessä yrityksen kanssa
- Olet avoin ja ratkaisukeskeinen
- Olet verkostoitumistaitoinen, ulospäinsuuntautunut ja järjestelmällinen
Toimistomme sijaitsee Vantaalla, mutta työn voi hoitaa menestyksellisesti myös hybridityönä (silloin kun et ole asiakkaalla).
Hae tehtävään viimeistään 26.4.2026.
Aloitamme haastattelut välittömästi ja palkkaamme sopivan henkilön löydyttyä. Liitä mukaan ansioluettelosi ja palkkatoiveesi hakemalla Duunitorin kautta. Mikäli haluat kuulla tehtävästä lisää, voit olla yhteydessä Infradex toimitusjohtaja, Jussi Arola, puhelimitse 0404870801, 13.4. kello 14-17 tai 14.4. kello 9-12 tai 16.4.2026 kello 13-16.